Sisustussuunnittelu yrityksille ja julkisiin tiloihin

Jotta yrityksesi voi keskittyä omaan työhönsä ja tuottaa parhaita mahdollisia tuloksia, meidän tehtävämme on huolehtia tiloistasi ja luoda mahdollisimman miellyttävä työympäristö henkilöstöllesi.

Aloitamme määrittelemällä ensin tarpeesi perusteellisella haastattelulla ja kehitämme yrityksen brändin ja graafisen suunnitelman pohjalta konseptin, jota käytämme suunnittelun lähtökohtana. Käymme läpi myös budjetin, ja tarvittaessa voimme räätälöidä henkilöstöllesi kyselylomakkeen, jolla selvitetään heidän näkemyksensä, työtottumuksensa ja toiveensa.

Suunnitteluprosessi jatkuu tilojen mittaamisella ja kalusteinventoinnilla, jotta voimme kehittää ja luoda yrityksellesi mahdollisimman tehokkaan ja miellyttävän ympäristön.

Yhteistyömme voi kattaa kaiken akustiikka- ja valaistussuunnittelusta, toimistologistiikan suunnitteluun sekä kaluste- ja tekstiilisuunnitteluun. Hoidamme myös tarjouspyynnöt, tilaukset sekä kaiken muun yhteydenpidon tavarantoimittajien ja rakennusurakoitsijoiden kanssa.

Koko suunnitteluprosessin ajan pidämme läpikäyntipalavereita, joissa esittelemme suunnittelun eri vaiheet ja päädymme yhdessä teidän yrityksellenne optimaalisimpaan ratkaisuun.

Näin suunnitteluprosessi toimii

1. Ilmainen visiointitapaaminen

Tarjoamme ilmaisen tapaamisen, jossa kartoitamme ja käymme läpi yhdessä asiakkaan kanssa, mitä yhteistyö pitää sisällään.

2. Tarjous

Suunnittelutarjous tehdään aloitustapaamisen pohjalta. Suunnittelutyö alkaa, kun asiakas on hyväksynyt tarjouksen.

3. Mittaus ja inventointi

Tässä vaiheessa mittaamme suunniteltavat tilat ja kartoitamme asiakkaan nykyiset kalusteet ja muut varusteet.

4. Suunnittelu

Parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi käydään vuoropuhelua asiakkaan ja suunnittelijan välillä koko suunnitteluvaiheen ajan.

5. Sisustus ja toteutus

Asiakas päättää itse, missä määrin haluaa apua. Tarjoamme suunnittelun lisäksi myös sisustuksen toteutuksen, mikäli asiakas näin haluaa.